Page 305 of 696

3054-5. Muiden ajoa helpottavien järjestelmien käyttö
4
Ajaminen
C-HR_HV_OM_Europe_OM10647En
Toistuvasta kaistalta poikkeamisesta varoittava toiminto
Riippuen autosta ja tieolosuhteista varoitus ei välttämättä toimi.
n Valkoiset (keltaiset) kaistamerkinnät ovat ainoastaan yhdellä puolella tie-
tä
Kaistavahti (LDA) ei toimi sillä puolen tietä missä valkoisia (keltaisia) kaista-
merkintöjä ei voida tunnistaa.
n Seuraavissa tilanteissa järjestelmä ei välttämättä toimi oikein
Seuraavissa tilanteissa kameratunnistin ei välttämättä havaitse valkoisia (kel-
taisia) kaistamerkintöjä ja useat toiminnot eivät välttämättä toimi normaalisti.
lTiellä on varjoja, jotka ovat yhdensuuntaisesti valkoisten (keltaisten) kaista-
merkintöjen kanssa tai peittävät ne.
l Autolla ajetaan alueella, missä ei ole valkoisia (keltaisia) kaistamerkintöjä,
kuten tullipuomin tai tarkastuspisteen edessä tai risteyksessä jne.
l Valkoiset (keltaiset) kaistamerkinnät ovat säröilleet, näkyvissä on korotettuja
ajotiemerkintöjä tai kiviä.
l Valkoisia (keltaisia) kaistamerkintöjä ei voi nähdä tai niiden näkeminen on
vaikeaa hiekan yms. johdosta.
l Autolla ajetaan tiellä, jonka pinta on märkä sateen, lätäköiden tms. takia.
l Kaistamerkinnät ovat keltaiset (joiden havaitseminen saattaa olla vaikeam-
paa kuin valkoisten kaistamerkintöjen havainnointi).
l Valkoiset (keltaiset) kaistamerkinnät menevät esimerkiksi tien reunakiveyk-
sen yli.
l Autolla ajetaan kirkkaalla alustalla, kuten betonipinnan päällä.
l Autolla ajetaan tiellä, jonka pinta on kirkas heijastavan valon tms. takia.
l Autolla ajetaan alueella missä kirkkaus vaihtelee yllättäen, kuten tunneliin
ajettaessa tai sieltä poistuttaessa.
l Vastaantulevan auton ajovalot, auringonvalo, jne. osuu kameraan.
Jos järjestelmä päättelee, että auto poik-
keaa kaistaltaan, toistuvasta kaistalta
poikkeamisesta varoittavan toiminnon ol-
lessa toiminnassa, summeri hälyttää ja
varoitusviesti, joka kehottaa kuljettajaa pi-
tämään lepotauon, ja kuvassa näkyvä
symboli tulevat samanaikaisesti monitoi-
minäytölle.
OM10647FI.book Page 305 Monday, November 25, 2019 9:13 AM
Page 306 of 696

3064-5. Muiden ajoa helpottavien järjestelmien käyttö
C-HR_HV_OM_Europe_OM10647El
Autolla ajetaan siellä missä tie erkanee, yhdistyy, jne.
l Auto on ajettu mäen päälle.
l Autolla ajetaan tiellä, joka kallistuu vasemmalle tai oikealle tai mutkaisella
tiellä.
l Autolla ajetaan päällystämättömällä tai karkeapintaisella tiellä.
l Autolla ajetaan jyrkkää mutkaa.
l Ajokaista on poikkeuksellisen kapea tai leveä.
l Auto on merkittävästi kallistuneena raskaan kuorman vuoksi tai väärien ren-
gaspaineiden vuoksi.
l Etäisyys edellä ajavaan ajoneuvoon on erittäin lyhyt.
l Auto liikkuu ajon aikana merkittävästi ylös ja alas tieolosuhteiden vuoksi
(huonot tiet tai tien saumat).
l Ajovalojen linssit ovat likaiset ja valaisevat heikosti yöllä ajettaessa tai valo-
keilan suuntaus on väärä.
l Autoon kohdistuu voimakas sivutuuli.
l Auto on juuri vaihtanut kaistaa tai ylittänyt risteyksen.
l Auto on varustettu talvirenkailla jne.
n Varoitusviesti
Jos seuraava varoitusviesti ilmestyy monitoiminäyttöön ja LDA:n merkkivalo
syttyy oranssin värisenä, seuraa asianmukaista vianmääritysmenettelyä.
VaroitusviestiTiedot/toimenpiteet
"LDA-järjestelmän
toimintahäiriö.
Vie auto huoltoon."Järjestelmä ei välttämättä toimi oikein.
Anna valtuutetun Toyota-jälleen-
myyjän tai -korjaamon tai muun luo-
tettavan korjaamon tutkia auto.
"Etukameralla ei ole näkyvyyttä.
Puhdista lika ja huurre tuulilasis- ta."
Likaa, sadepisaroita, tiivistynyttä ve-
sihöyryä, jäätä, lunta, jne. on tuulila-
sissa kameratunnistimen edessä.
Kytke kaistavahti (LDA) pois päältä,
poista kaikki lika, sadepisarat, tii-
vistynyt vesihöyry, jää, lumi, jne.
tuulilasista ja kyt ke sitten kaista-
vahti takaisin päälle.
OM10647FI.book Page 306 Monday, November 25, 2019 9:13 AM
Page 307 of 696

3074-5. Muiden ajoa helpottavien järjestelmien käyttö
4
Ajaminen
C-HR_HV_OM_Europe_OM10647EJos jokin muu varoitusviesti tulee näkyviin, toimi näytön ohjeiden mukaisesti.
"Etukamera
ei ole käytettävissä"
Kameratunnistimen toimintaedellytyk-
set (lämpötila, jne.) eivät täyty.
Kun kameratunnistimen toiminta-
edellytykset (lämpötila, jne.) täytty-
vät, kaistavahti (LDA) tulee
käyttövalmiiksi. Kytke kaistavahti
(LDA) pois päältä, odota jonkin ai-
kaa ja kytke kaistavahti sitten takai-
sin päälle.
"LDA ei ole käytettävissä."
Kaistavahti (LDA) on kytkeytynyt tila-
päisesti pois päältä muussa tunnisti-
messa kuin kameratunnistimessa
havaitun vian johdosta.
Kytke kaistavahti (LDA) pois päältä
ja toimi varoitusviestiin liittyvän
vianetsintämenetelmän mukaisesti.
Sen jälkeen aja autolla lyhyen aikaa
ja kytke kaistavahti (LDA) takaisin
päälle.
"LDA ei ole käytettävissä noin
alle 50 km/h nopeudella."
Kaistavahtia (LDA) ei voi käyttää
ajonopeuden ollessa noin 50 km/h tai
alle.
Aja autoa noin 50 km/h tai suurem-
malla nopeudella.
VaroitusviestiTiedot/toimenpiteet
OM10647FI.book Page 307 Monday, November 25, 2019 9:13 AM
Page 308 of 696
3084-5. Muiden ajoa helpottavien järjestelmien käyttö
C-HR_HV_OM_Europe_OM10647En
Muutettavat asetukset
Seuraavia asetuksia voidaan vaihtaa.
Katso kohdasta S. 660 miten asetuksia vaihdetaan.
ToimintaAsetusten yksityiskohdat
Lane departure alert function
(Kaistalta poikkeamisesta varoit- tava toiminto)
Säädä hälytyksen herkkyyttä
Steering control function (Kaistallapitotoiminto)Aseta kaistallapitotoiminnon ohjauspyö- rän avustus päälle ja pois päältä
Vehicle sway warning function
(Toistuvasta kaistalta poikkeami-
sesta varoittava toiminto)Kytke toiminto päälle ja pois päältä
Säädä hälytyksen herkkyyttä
OM10647FI.book Page 308 Monday, November 25, 2019 9:13 AM
Page 309 of 696

309
4
4-5. Muiden ajoa helpottavien järjestelmien käyttö
Ajaminen
C-HR_HV_OM_Europe_OM10647E
Liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä
(RSA)
RSA tunnistaa tiettyjä liikenne-
merkkejä käyttäen apunaan ka-
meratunnistinta ja välittää tiedon
kuljettajalle monitoiminäytön väli-
tyksellä.
Jos järjestelmä päättelee, että ajonopeus ylittää nopeusrajoituksen tai
kuljettaja toimii tunnistettujen liikennemerkkien kieltämällä tavalla
tms., se varoittaa kuljettajaa huo mautusnäytön ja huomautussumme-
rin
* välityksellä.
*: Tämä asetus tulee asettaa erikseen muutettavista asetuksista.
: Joissakin malleissa
Yhteenveto toiminnosta
VAROITUS
n Ennen kuin käytät liikennemerkkien tunnistusjärjestelmää (RSA)
Älä luota pelkästään liikennemerkkien tunnistusjärjestelmän (RSA) toimin-
taan. Liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä (RSA) on järjestelmä, joka tu-
kee kuljettajaa antamalla tietoa, mutta se ei korvaa kuljettajan omaa
havainnointia tai tietoisuutta tilanteesta. Aja turvallisesti ja kiinnitä aina huo-
mio liikennesääntöihin.
Sopimaton tai huolimaton ajotapa saattaa johtaa odottamattomaan onnetto-\
muuteen.
OM10647FI.book Page 309 Monday, November 25, 2019 9:13 AM
Page 310 of 696
3104-5. Muiden ajoa helpottavien järjestelmien käyttö
C-HR_HV_OM_Europe_OM10647E
Kun kameratunnistin tunnistaa liikennemerkin, se näytetään monitoi-
minäytöllä ajettaessa merkin ohi.
l Kun ajamista avustavan järjes-
telmän tiedot on valittu näytet-
täväksi näytöllä, enintään 3
liikennemerkkiä voidaan näyt-
tää. ( S. 311)
l
Kun muut kuin ajamista avusta-
van järjestelmän tiedot on valittu
näytettäväksi näytöllä, vain no-
peusrajoitusmerkki, moottoritien
merkki tai kaikkien kieltojen
päättymismerkki voidaan näyt-
tää. (
S. 311)
Ohituskieltomerkkiä tai nopeusra-
joitusmerkkiä varustettuna lisäkil-
vellä ei näytetä. Jos kuitenkin
muita liikennemerkkejä kuin nope-
usrajoitusmerkkejä tunnistetaan,
niistä tulee maininta nykyisen no-
peusrajoitusmerkin alle.
Monitoiminäytön tiedot
OM10647FI.book Page 310 Monday, November 25, 2019 9:13 AM
Page 311 of 696
3114-5. Muiden ajoa helpottavien järjestelmien käyttö
4
Ajaminen
C-HR_HV_OM_Europe_OM10647E
Seuraavan tyyppisiä liikennemerkkejä, mukaan lukien sähköiset lii-
kennemerkit ja vilkkuvat liikennemerkit, tunnistetaan.
Epävirallista (ei Wienin sopimuksen mukaista) tai hiljattain käyttöön otettua
liikennemerkkiä ei välttämättä tunnisteta.
Tunnistettavien liikennemerkkien tyypit
TyyppiMonitoiminäyttö
Nopeusrajoitus alkaa / loppuu
Moottoritie alkaa/loppuu
Nopeusrajoitus li-
säkilvellä
(Näytetään sa-
manaikaisesti no- peusrajoituksen kanssa)
(Esimerkkinäyttö)
Märkä
Sade
Jää
Sisääntulo-/poistu- misramppi
*
Lisäkilpi havaitaan
(Sisältöä ei tunnis- teta)
OM10647FI.book Page 311 Monday, November 25, 2019 9:13 AM
Page 312 of 696
3124-5. Muiden ajoa helpottavien järjestelmien käyttö
C-HR_HV_OM_Europe_OM10647E
*: Jos suuntavaloa ei käytetä kaistaa vaihdettaessa, merkkiä ei näytetä.
Seuraavissa tilanteissa liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä (RSA)
varoittaa kuljettajaa.
l Kun auton nopeus ylittää nopeusrajoitusliikennemerkin raja-arvon,
joka näkyy monitoiminäytöllä, merk in väri muuttuu vastakkaiseksi.
l Jos järjestelmä tunnistaa, että autosi on ohittamassa ohituskielto-
merkin ollessas näkyvissä moni toiminäytöllä, merkki vilkkuu.
Riippuen tilanteesta, liikenneympäristö (liikenteen suunta, nopeusyk-
sikkö) saatetaan tunnistaa väärin, eikä huomautustoiminto välttämättä
toimi oikein.
Ohituskielto alkaa/loppuu
Kaikki kiellot päättyneet
(Kaikki kiellot päättyneet. Palaaminen normaaleihin liikennesääntöihin.)
Huomautustoiminto
TyyppiMonitoiminäyttö
OM10647FI.book Page 312 Monday, November 25, 2019 9:13 AM