Page 137 of 504

1373-2. Ovien avaaminen, sulkeminen ja lukitseminen
3
Kunkin komponentin toiminta
PRIUS +_OM47D30FIn
Huomioi seuraavaa avaimettomasta avau s- ja lukitustoiminnosta
l Vaikka elektroninen avain olisi toimintasäteen sisällä (havaintoalue), järjes-
telmä ei välttämättä toimi oikein seuraavissa tapauksissa:
• Elektroninen avain on liian lähellä ikkunaa tai ulkopuolista ovenkahvaa,
lähellä maanpintaa tai korkealla paikalla ovia lukittaessa tai avattaessa
ovien lukitusta.
• Elektroninen avain on kojetaulun päällä, tavaratilassa, lattialla, ovitas- kussa tai hansikaslokerossa hybridijärjestelmää käynnistettäessä tai
käynnistyspainikkeesta toimintatilaa vaihdettaessa.
l Älä jätä elektronista avainta kojetaulun päälle tai lähelle ovitaskuja, kun
poistut autosta. Riippuen radioaaltojen vastaanoton olosuhteista, antenni
saattaa tulkita avaimen olevan matkustamon ulkopuolella, jolloin oven lukit-
seminen ulkopuolelta tulee mahdolliseksi ja siten myös elektroninen avain
saattaa jäädä auton sisään.
l Niin kauan kuin elektroninen avain on toiminta-alueen sisällä, kuka tahansa
voi avata ovien lukituksen tai lukita ovet. Lukituksen avaamiseen voidaan
kuitenkin käyttää vain ovia, jotka tunnistavat elektronisen ava\
imen.
l Vaikka elektroninen avain ei olisi auton sisällä, hybridijärjestelmän käynn\
is-
täminen saattaa olla mahdollista jos elektroninen avain on lähellä ikkunaa.
l Ovien lukitus saattaa avautua, jos suuria määriä vettä roiskuu ovenkahvan
päälle, kuten sateella tai automaattipesussa, jos elektroninen avain on toi-
minta-alueen sisällä. (Ovet lukkiutuvat automaattisesti noin 30 sekunnin
kuluttua, jos ovia ei avata eikä suljeta.)
l Jos lukituksen kauko-ohjainta käytetään ovien lukitsemiseen, kun elektroni-
nen avain on auton läheisyydessä, on mahdollista, että oven lukitusta ei voi
avata avaimettomalla avaustoiminnolla. (Käytä kauko-ohjainta ovien lukituk-
sen avaamiseksi.)
l Oven lukitustunnistimen tai avaustunnistimen koskettaminen hansikas
kädessä, voi viivyttää tai estää lukittumisen tai lukituksen avautumisen.
l Jos ovenkahva kastuu elektronisen avaimen ollessa toimintasäteen sisällä,
ovet saattavat lukkiutua tai niiden lukitus saattaa avautua toistuvasti. Tällai-
sessa tilanteessa noudata seuraavia ohjeita auton pesemiseksi:
• Aseta elektroninen avain yli 2 m päähän autosta. (Huolehdi myös siitä,
ettei avainta varasteta.)
• Kytke päälle elektronisen avaimen pariston säästötoiminto, estääksesi älyavainjärjestelmän toiminnan. ( S. 135)
l Jos elektroninen avain on auton sisällä ja ovenkahvat kastuvat autope-
sussa, varoitusviesti saattaa ilmestyä monitoiminäytölle (joissakin mal-
leissa) ja hälytys kuuluu auton ulkopuolella. Katkaise hälytys lukitsemalla
ovet.
l Lukitustunnistin ei välttämättä toimi oikein, jos se joutuu kosketuksiin jään,
lumen, kuran jne. kanssa. Puhdista lukitustunnistin ja yritä käyttää \
sitä
uudelleen tai käytä lukitustunnistinta ovenkahvan ala-osassa.
OM47D30FI.book Page 137 Friday, March 8, 2019 3:14 PM
Page 138 of 504

1383-2. Ovien avaaminen, sulkeminen ja lukitseminen
PRIUS +_OM47D30FIl
Jos toiminta-alueelle tullaan liian nopeasti tai ovenkahvaan tartutaan liian
nopeasti, ovien lukitus ei ehkä aukea. Jos näin käy, palauta ovenkahva nor-
maaliasentoon ja varmista, että ovien lukitus aukeaa ennen kuin vedät
ovenkahvasta.
l Jos havaintoalueella on toinen elektroninen avain, ovien lukituksen avaami-
nen voi kestää hieman pidempään, kun ovenkahvaan on tartuttu.
n Jos autolla ei ajeta pitkään aikaan
lEstääksesi auton varastamisen, älä jätä elektronista avainta 2 m säteelle
autosta.
l Älyavainjärjestelmä voidaan halutessa kytkeä etukäteen pois käytöstä.
(S. 475)
n Järjestelmän oikeanlaisen toiminnan varmistamiseksi, toimi seuraavasti
Pidä elektroninen avain mukanasi, kun käytät siihen liittyviä toimintoja. Älä
tuo elektronista avainta liian lähelle autoa, kun käytät järjestelmää auton ulko-
puolelta.
Elektronisen avaimen asennon ja paikan mukaan on mahdollista, että järjes-
telmä ei tunnista avainta oikein eikä tällöin toimi normaalisti. (Hälytys saattaa
laueta, tai oven lukituksen esto ei mahdollisesti toimi.)
n Jos älyavainjärjestelmä ei toimi kunnolla
lOvien lukitseminen ja lukituksen avaaminen: Käytä mekaanista avainta.
(S. 448)
l Hybridijärjestelmän käynnistäminen: S. 448
n Muutettavat asetukset
Toimintojen asetuksia (esim. älyavainjärjestelmä) voi muuttaa.
(Muutettavat asetukset: S. 475)
n Jos älyavainjärjestelmä on poistettu käytöstä muutettavista asetuksista
lOvien lukitseminen ja lukituksen avaaminen:
Käytä lukituksen kauko-ohjainta tai mekaanista avainta. ( S. 124, 448)
l Hybridijärjestelmän käynnistäminen ja käynnistyspainikkeen toimintatilojen
vaihtaminen: S. 448
l Hybridijärjestelmän sammuttaminen: S. 180
OM47D30FI.book Page 138 Friday, March 8, 2019 3:14 PM
Page 139 of 504

1393-2. Ovien avaaminen, sulkeminen ja lukitseminen
3
Kunkin komponentin toiminta
PRIUS +_OM47D30FI
VAROITUS
n Varoitus radioaaltojen vaikutuksesta elektronisiin laitteisiin
l Sydämentahdistimen, sydämen rytmihäiriötahdistimen tai implantoidun
defibrillaattorin käyttäjien tulisi pysyä turvallisen etäisyyden päässä äly-
avainjärjestelmän antenneista. ( S. 133)
Radioaallot saattavat haitata tällaisten laitteiden toimintaa. Avaimeton
avaus- ja lukitustoiminto voidaan halutessa kytkeä pois käytöst\
ä. Kysy
lisätietoja radioaaltojen taajuudesta ja niiden ajoituksesta valtuutetulta
Toyota-jälleenmyyjältä tai -korjaamolta tai muusta luotettavasta korjaa-
mosta. Tiedustele sen jälkeen lääkäriltäsi, olisiko avaimeton avaus- ja luki-
tustoiminto syytä kytkeä pois käytöstä.
l Muiden lääketieteellisten laitteiden kuin sydämentahdistimen, sydämen
rytmihäiriötahdistimen tai implantoidun defibrillaattorin käyttäjien tulisi sel-
vittää laitteen valmistajalta sen käyttöön liittyvät rajoitukset radioaaltojen
vaikutuksen piirissä.
Radioaalloilla voi olla yllättäviä vaikutuksia tällaisten lääketieteellisten lait-
teiden toimintaan.
Kysy lisätietoja avaimettoman avaus- ja lukitustoiminnon pois päältä kytke-
misestä valtuutetusta Toyota-korjaamosta tai muusta luotettavasta korjaa-
mosta.
Navigointijärjestelmällä varustetuissa autoissa, ovien avaimeton avaus- ja
lukitustoiminto voidaan halutessa itse kytkeä pois käytöstä. ( S. 475)
OM47D30FI.book Page 139 Friday, March 8, 2019 3:14 PM
Page 140 of 504
1403-3. Istuimien säätö
PRIUS +_OM47D30FI
Etuistuimet
Käsisäätöinen istuin
Istuimen pituussuuntaisen sää-
dön vipu
Selkänojan kaltevuuden sää-
dön vipu
Istuimen korkeudensäädön
vipu (kuljettajan istuin)
Ristiseläntuen säätökatkaisin
(kuljettajan istuin)
Sähkötoiminen istuin (kuljettajan istuin joissakin malleissa)
Istuimen pituussuuntaisen sää-
dön katkaisin
Istuintyynyn etureunan kallis-
tuksen säätökatkaisin
Istuimen korkeudensäädön kat-
kaisin
Selkänojan kallistuksen säätö-
katkaisin
Ristiselän tuen säätökatkaisin
Säätötoimenpiteet
1
2
3
4
1
2
3
4
5
OM47D30FI.book Page 140 Friday, March 8, 2019 3:14 PM
Page 141 of 504
1413-3. Istuimien säätö
3
Kunkin komponentin toiminta
PRIUS +_OM47D30FIn
Ennen etuistuinten selkänojien taittamista alas
Pysäytä auto turvalliseen paikkaan.
Kytke seisontajarru huolellisesti ja valitse P-vaihdeasento. ( S. 188)
Siirrä toisen istuinrivin istuimet niin taakse kuin mahdollista.
( S. 144)
nSelkänojien taittaminen
Siirrä etuistuinta eteenpäin ja
poista pääntuki. ( S. 152)
Kallista etuselkänoja samaan
tasoon takaistuimen istuin-
tyynyn kanssa.
Istuinten palauttamiseksi, suor ita toimenpide käänteisesti.
Kun olet palauttanut istuimet normaaliasentoon, muista kiinnittää pään-
tuki takaisin paikoilleen.
Selkänojien taittaminen
1
2
1
2
3
OM47D30FI.book Page 141 Friday, March 8, 2019 3:14 PM
Page 142 of 504

1423-3. Istuimien säätö
PRIUS +_OM47D30FI
VAROITUS
n Kun säädät istuinta pituussuunnassa
l Ole varovainen istuimen asentoa säätäessäsi, etteivät muut matkustajat
vahingoitu siirtyvästä istuimesta.
l Välttyäksesi vahingoilta älä laita käsiäsi istuimen alle tai lähelle liikkuvia
osia.
Sormet tai kädet saattavat jäädä puristuksiin istuinmekanismin väliin.
n Istuimen säätö
l Älä kallista istuinta tarpeettomasti välttääksesi liukumi\
sen mahdollisuuden
turvavyön alta eteenpäin kolaritilanteessa.
Jos istuin on liikaa kallistettuna, lannevyö voi liukua lantion yli, ja puristus-
voimat kohdistuvat tällöin suoraan vatsaan tai vyö painaa kaulaa lisäten
kuolemanvaaraa tai vakavan loukkaantumisen riskiä.
Älä koskaan säädä istuinta ajon aikana, koska istuin voi tällöin siirtyä odot-
tamattomasti ja seurauksena voi olla auton hallinnan menettäminen.
l Käsisäätöiset istuimet: Säädettyäsi istuinta varmistu, että se on lukittunut
paikoilleen.
l Kun palautat istuimia pystyasentoon ole varovainen etteivät turvavyöt tartu
niihin.
n Istuinten taittaminen
Noudata seuraavia turvallisuusohjeita. Näiden ohjeiden noudattamatta jät-
täminen voi johtaa kuolemaan tai vakavaan loukkaantumiseen.
l Älä taita istuimia ajon aikana.
l Tasaisella alustalla, kytke seisontajarru huolellisesti ja valitse P-vaihdea-
sento.
l Älä taita istuimia, jos niillä istutaan.
l Varo, etteivät jalkasi tai kätesi jää kiinni liikkuviin osiin tai istuimen liitos-
kohtiin, istuimia taittaessasi.
l Älä anna lasten taittaa istuimia.
l Älä aja matkustajien istuessa taitettujen istuinten päällä tai tavaratilassa.
l Älä aja matkatavaroiden tai matkustajien ollessa taitettujen istuinten
päällä.
l Älä anna lasten mennä tavaratilaan.
l Taittamisen jälkeen heiluta istuimia kevyesti varmistuaksesi niiden paikoil-
leen kiinnittymisestä.
l Varmistu, etteivät turvavyöt jää istuinten välisiin rakoihin kiinni.
OM47D30FI.book Page 142 Friday, March 8, 2019 3:14 PM
Page 143 of 504
1433-3. Istuimien säätö
3
Kunkin komponentin toiminta
PRIUS +_OM47D30FIHUOMAA
n
Istuinten taittaminen
l Käsisäätöiset istuimet: Kun palautat selkänojan yläasentoon, säädä kallis-
tuskulma samalla pitäen kiinni selkänojasta.
l Älä liiku taitettujen istuinten päällä. Kun kiipeät istuimen yli, liiku varovai-
sesti ja astu keskelle istuinta.
OM47D30FI.book Page 143 Friday, March 8, 2019 3:14 PM
Page 144 of 504
1443-3. Istuimien säätö
PRIUS +_OM47D30FI
Toinen istuinrivi
Selkänojan kaltevuuden sää-
dön vipu
Istuimen pituussuuntaisen sää-
dön vipu
Vedä vipua ylöspäin (joko tai ), taita selkänoja eteenpäin ja
liu'uta istuinta eteenpäin.
Autoon astumisen tai sieltä poistu-
misen jälkeen siirrä istuin taakse-
päin ja nosta selkänoja ylös.
Heiluta istuinta kevyesti taaksepäin
ja eteenpäin varmistuaksesi sen
paikoilleen lukittumisesta.
Säätötoimenpiteet
1
2
Istuimen siirtäminen kolmannelle istuinriville kulkemista varten
1
2
OM47D30FI.book Page 144 Friday, March 8, 2019 3:14 PM