Ajaminen ja käyttö197Moottoritiet
Mukauta moottoritiellä asetettu
nopeus tilanteen ja sään mukaan.
Ota aina huomioon, että mukautuvan
vakionopeussäätimen kantama on
rajoitettu ja jarrutusteho rajallinen ja
että reitillä olevan auton havaitsemi‐
seen menee jonkin verran aikaa.
Lisäksi mukautuva vakionopeussää‐
din on suunniteltu jarruttamaan
mahdollisimman myöhään kaistan‐
vaihdon mahdollistamiseksi ennen
automaattista jarrutusta. Mukautuva
vakionopeussäädin ei ehkä kykene
jarruttamaan autoa ajoissa törmäyk‐
sen välttämiseksi huomattavasti
hitaamman auton kanssa tai kaistan‐
vaihdon jälkeen.Näin on erityisesti
ajettaessa suurella nopeudella tai
näkyvyyden ollessa huono sääolo‐
suhteiden takia.
Saavuttaessa moottoritielle tai pois‐
tuttaessa moottoritieltä mukautuva
vakionopeussäädin voi kadottaa
edessä olevan auton ja kiihdyttää
asetettuun nopeuteen. Alenna tästä
syystä asetettua nopeutta ennen
moottoritielle saapumista tai mootto‐
ritieltä poistumista.Auton suunnanmuutokset
Jos toinen auto siirtyy ajoreitillesi,
mukautuva vakionopeussäädin ottaa
sen huomioon sen siirtyessä koko‐
naan eteesi. Ole valmis toimenpitei‐
siin ja painamaan jarrupoljinta, jos
tarvitaan nopeampaa jarrutusta.
Ajaminen mäissä ja perävaunun
vetäminen
9 Varoitus
Älä käytä mukautuvaa vakiono‐
peussäädintä teillä, joissa on jyrk‐
kiä mäkiä.
Järjestelmän toiminta ajettaessa
mäissä riippuu auton nopeudesta,
kuormituksesta, liikenneolosuhteista
ja tien kaltevuudesta. Se ei ehkä
havaitse edessä olevaa autoa ajet‐
taessa mäessä. Koko nopeusalueen
mukautuva vakionopeussäädin
kytkeytyy pois automaattisesti, kun
auto pysähtyy ylämäkeen, jonka kaltevuus on yli 10 %. Tässä tilan‐
teessa sinun tulee olla valmiina otta‐
maan auton hallinta itsellesi.
Huomaa, että jarruttaminen kytkee
järjestelmän pois päältä.
204Ajaminen ja käyttökaistanvaihdon jälkeen järjes‐
telmä tarvitsee määrätyn ajan
seuraavan edessä olevan auton
havaitsemiseen.
Kuljettajan tulee aina keskittyä
täysin ajamiseen. Kuljettajan
täytyy olla aina valmiina toimi‐
maan, jarruttamaan ja ohjaamaan
törmäyksen välttämiseksi.
Järjestelmä on suunniteltu toiminaan kaikkien autossa matkustavien käyt‐
täessä turvavöitä.
Älykäs jarrutusapu
Jos auto on varustettu tutkatunnisti‐
mella, älykäs jarrutusapu saattaa
aktivoitua jarrutustehon lisäämiseksi,
kun jarrupoljinta painetaan nopeasti.
Tämä riippuu lähestymisnopeudesta
ja etäisyydestä edessä olevaan
autoon.
Tällöin ilmenevät pienet jarrupolki‐
men värähtelyt ovat normaaleja ja
jarrupoljinta tulee koko ajan painaa
tarvittavalla voimakkuudella. Älykäs
jarrutusapu kytkeytyy automaattisesti pois päältä vain, kun jarrupoljinta
painetaan.
9 Varoitus
Älykäs jarrutusapu voi tehostaa
auton jarrutusta tilanteissa, joissa
se ei ehkä ole tarpeen. Saatat
estää liikennevirran etenemistä. Jos näin tapahtuu, ota jalka pois
jarrupolkimelta ja käytä sitten
jarruja tarpeen mukaan.
Etuosan jalankulkijoiden suoja
3 205.
Poiskytkentä
Aktiivinen hätäjarrutus voidaan
kytkeä pois päältä räätälöintivali‐
kossa 3 125. Jos se kytketään pois
päältä, kuljettajan tietokeskuksessa
näkyy viesti.
Järjestelmän rajoitteet
Joissakin tapauksissa aktiivinen
hätäjarrutus voi jarruttaa tilanteissa,
joissa se on tarpeetonta, esimerkiksi
pysäköintihalleissa tai kaarteessa
olevien liikennemerkkien tai toisella
kaistalla olevien autojen takia. Tämä
on normaalia toimintaa; auto ei ole
huollon tarpeessa. Paina kaasupol‐
jinta voimakkaasti ohittaaksesi auto‐
maattijarrutuksen, jos tilanne ja
ympäröivät olosuhteet sallivat.
Seuraavissa tapauksissa aktiivisen
hätäjarrutuksen suorituskyky on rajoi‐
tettu:
● Ajetaan mutkaisilla tai mäkisillä teillä.
● Järjestelmä ei ehkä havaitse kaikkia ajoneuvoja, erityisesti
perävaunua vetäviä ajoneuvoja,
traktoreita, mutaisia ajoneuvoja
jne.
● Järjestelmä ei ehkä havaitse ajoneuvoa sään rajoittaessa
näkyvyyttä, esim. sumussa,
sateessa tai lumessa.
● Ajettaessa yöaikaan.
● Sää rajoittaa näkyvyyttä, esim. sumu, sade tai lumi.
● Tuulilasin anturi on peittynyt lumeen, jäähän, mutaan, loskaantai likaan tai tuulilasi on vaurioitu‐
nut tai siinä on vieraita esineitä,
esim. tarroja.
Pidä kameratunnistimen lähellä oleva
tuulilasin alue ja tutkatunnistimen lähellä oleva jäähdyttimen säleikön
206Ajaminen ja käyttöEdessä olevista jalankulkijoista
annettava hälytys
Kun havaittua jalankulkijaa lähesty‐
tään liian nopeasti, annetaan punai‐
nen vilkkuva LED-hälytys tai tuulilasi‐
näyttöön kuljettajan näkökenttään
heijastetaan ponnahdussymboli 7.
Varoitusääni kuuluu. Jarrujärjestelmä voi valmistautua kuljettajan nopeam‐paan jarrutukseen, mikä voi aiheuttaa
nopeuden hetkellisen hidastumisen.
Jatka jarrupolkimen painamista
tarpeen mukaan.
Vakionopeussäädin tai mukautuva vakionopeussäädin saattaa kytkey‐
tyä pois toiminnasta, kun edessä
olevista jalankulkijoista annetaan
hälytys.
Automaattijarrutus Jos törmäys suoraan edessä olevaan
jalankulkijaan on väistämätön eikä jarrupoljinta ole painettu, automaatti‐
jarrutus voi jarruttaa kohtuullisella tai
suurella teholla. Tämä voi auttaa
estämään joitakin törmäyksiä nopeu‐
den ollessa erittäin alhainen, se voi
myös pienentää jalankulkijoiden
vammoja törmäyksen sattuessa.
Automaattisen jarrutuksen tasoja
voidaan alentaa määrätyissä olosuh‐
teissa kuten suuremmissa ajono‐ peuksissa.
Jos näin tapahtuu, automaattijarrutus
saattaa kytkeä sähkötoimisen seison‐ tajarrun auton pitämiseksi paikallaan. Vapauta seisontajarru. Kaasupolki‐men voimakas painallus vapauttaa
myös automaattijarrutuksen ja sähkö‐
toimisen seisontajarrun 3 179.Järjestelmä sisältää älykkään jarru‐
tusavun ja automaattinen hätäjarru‐
tusjärjestelmä voi myös reagoida
jalankulkijoihin. Katso Aktiivinen
hätäjarrutus 3 202.
Automaattijarrutuksen voi kytkeä pois päältä auton räätälöintivalikossa3 125.
Yleisiä tietoja9 Varoitus
Kuljettajan täytyy olla aina
valmiina toimimaan, jarruttamaan
ja ohjaamaan törmäyksen välttä‐
miseksi.
9 Varoitus
Etuosan jalankulkijoiden suoja voi
hälyttää edessä olevista jalankul‐ kijoista ja jarruttaa autoa yllättäen
tilanteissa, joissa tätä ei enna‐
koida ja joissa sillä voi olla haital‐
lisia vaikutuksia. Se saattaa hälyt‐ tää tai jarruttaa virheellisesti jalan‐
kulkijan muotoisten tai kokoisten
Ajaminen ja käyttö209
Järjestelmässä on neljä ultraäänian‐
turia sekä etu- että takapuskurissa.
Päällekytkentä
Järjestelmä aktivoituu automaatti‐ sesti enintään 11 km/h ajonopeu‐ dessa.Pysäköintitutkan painikkeessa r
palava LED ilmoittaa järjestelmän
olevan toimintavalmiudessa.
Jos r kytketään pois käynnistys‐
syklin aikana, etupysäköintitutka
kytkeytyy pois päältä. Jos auton
nopeus on jo ylittänyt 25 km/h, pysä‐
köintitutka aktivoituu uudelleen, kun
nopeus laskee alle 11 km/h.
Kun järjestelmä poistetaan toimin‐
nasta, painikkeen LED-valo sammuu
ja kuljettajan tietokeskukseen tulee
ilmoitus Pysäköintitutka pois päältä .
Äänimerkki
Järjestelmä varoittaa kuljettajaa ääni‐
merkeillä auton edessä olevista
potentiaalisesti vaarallisista esteistä
enintään 80 cm:n etäisyydellä ja auton takana olevista potentiaalisesti
vaarallisista esteistä enintään 50
cm:n etäisyydellä eteenpäinajovaih‐
teen ollessa kytkettynä tai enintään
1,5 metrin etäisyydellä peruutusvaih‐
teen ollessa kytkettynä.
Riippuen siitä, kumpi auton puoli on
lähempänä estettä, autossa kuuluu
varoitussignaaleja vastaavalla
puolella. Äänimerkkien väli lyhenee
etäisyyden lyhentyessä. Etäisyyden
ollessa alle noin 30 cm äänimerkki on jatkuva.
Lisäksi etäisyys takana ja edessä
oleviin esteisiin näytetään muuttuvilla etäisyysviivoilla kuljettajan tietokes‐
kuksessa 3 112 tai varustelusta riip‐
puen infonäytössä 3 119.
210Ajaminen ja käyttö
Etäisyyden osoitus voi estyä, jos esiintulee tärkeämpi viesti. Etäisyyden
osoitus näkyy uudestaan viestin pois‐
tamisen jälkeen.
Äänimerkki mykistyy, kun seisonta‐
jarru kytketään tai automaattivaihteis‐
ton valintavipu siirretään asentoon N.
Poiskytkentä Järjestelmä kytkeytyy automaattisesti pois päältä, kun ajonopeus ylittää
11 km/h.
Se voidaan kytkeä pois toiminnasta
myös käsin painamalla pysäköintitut‐
kan painiketta r.
Kun järjestelmä kytketään manuaali‐
sesti pois päältä, painikkeen LED-
valo sammuu ja kuljettajan tietokes‐
kukseen tulee ilmoitus
Pysäköintitutka pois päältä .
Etu- ja takapysäköintitutka otetaan manuaalisen poiskytkennän jälleen
uudelleen käyttöön painamalla r
tai kytkemällä peruutusvaihde.
Koko järjestelmä voidaan kytkeä pois
käsin auton räätälöintivalikossa
infonäytössä. Se pysyy poiskytket‐
tynä sytytysjakson ajan tai kunnes se kytketään uudelleen päälle räätälöin‐
tivalikossa. Auton räätälöinti 3 125.
Ohjeita häiriötilanteen varalta
Häiriötilanteessa tai jos järjestelmä ei
hetkellisesti toimi esim. äänekkään
ulkomelun tai muiden häiritsevien
tekijöiden takia, kuljettajan tietokes‐
kuksessa näkyy viesti.
Auton viestit 3 124.Kehittynyt pysäköintiavustin9 Varoitus
Kuljettaja on täysin vastuussa
järjestelmän ehdottaman pysä‐ köintipaikan hyväksymisestä ja
pysäköintitapahtumasta.
Tarkista aina ympärillä oleva alue
kaikkiin suuntiin, kun käytät kehit‐
tynyttä pysäköintiavustinta.
Kehittynyt pysäköintiavustin mittaa
pysäköintipaikan pituuden ohittaes‐
saan sen, laskee liikeradan ja ohjaa
automaattisesti auton suuntaiseen tai kohtisuoraan pysäköintipaikkaan.
Ohjeet annetaan kuljettajan tietokes‐
kuksessa 3 112 tai versiosta riippuen
infonäytössä 3 119, ja niitä tukevat
äänimerkit.
Käsivaihteistolla varustetuissa
autoissa kuljettajan tulee hallita kiih‐
dytystä, jarrutusta ja vaihteiden vaih‐ toa, ohjaus tapahtuu automaattisesti.
Automaattivaihteistolla varustetuissaautoissa kuljettajan tulee hallita kiih‐
dytystä ja vaihteiden vaihtoa, jarrutus
ja ohjaus tapahtuvat automaattisesti.
Ajaminen ja käyttö219nopeammin painamalla kamerakuva‐
ketta infonäytössä. Ajaminen eteen‐
päin yli 11 km/h nopeudella kytkee
myös panoraamanäkymän pois
päältä.
Ympäröivä näkymä
Ympäröivä näkymä näyttää infonäy‐
tössä kuvan autoa ympäröivästä
alueesta ylhäältä päin yhdessä etu-
tai takakameran näkymän kanssa.
Etunäkymä
Etunäkymä näyttää kuvan auton
edessä näytön oikealla puolella
olevasta alueesta. Näkymä näkyy
vaihdettaessa peruutusvaihteelta
ajovaihteelle tai koskettamalla kame‐
rakuvaketta infonäytössä. Etunä‐
kymä näyttää myös automaattisesti
havaitut esteet 30 cm:n etäisyydeltä.
Etunäkymä näkyy vain 11 km/h
nopeuteen saakka eteenpäinajovaih‐
teella.Poiskytkentä
Panoraamanäkymä kytkeytyy pois
päältä seuraavissa tilanteissa:
● ajettaessa yli 11 km/h nopeudella
● kamerakuvakkeen ë kosketta‐
minen infonäytössä
● vaihdettaessa vapaalle tai auto‐ maattivaihteistossa P-asentoon.
Yleisiä tietoja9 Varoitus
Panoraamanäkymäjärjestelmä ei
korvaa kuljettajan tarkkaavai‐
suutta. Se ei näytä lapsia, jalan‐ kulkijoita, pyöräilijöitä, risteävää
liikennettä, eläimiä tai mitään
muita kohteita kameroiden
havaintoalueen ulkopuolella,
esim. puskurin alapuolella tai
auton alla.
Älä aja tai pysäköi autoa pelkäs‐
tään panoraamanäkymän perus‐
teella.
Tarkista aina auton ympäristö
ennen ajamista.
9 Varoitus
Näytettävät kuvat voivat olla
havaittua kauempana tai lähem‐
pänä. Näytettävä alue on rajoitettu ja lähellä puskurin jompaakumpaa
reunaa tai puskurin alla olevia
kohteita ei näytetä näytössä.
9 Varoitus
Panoraamanäkymän kameroilla
on katvealueita eivätkä ne näytä kaikkia esteitä auton kulmien
lähellä. Väärässä asennossa
olevat taitettavat ulkopeilit eivät
näytä panoraamanäkymää oikein.
222Ajaminen ja käyttöPoiskytkentä
Kamera kytkeytyy pois päältä määrä‐
tyn nopeuden ylittyessä eteenpäin
ajossa tai jos peruutusvaihde ei ole
kytkettynä noin 10 sekunnin aikana.
Opastusviivojen ja varoitussymbolien poiskytkentä
7" värillinen infonäyttö: visuaaliset
opastusviivat ja varoitussymbolit
voidaan kytkeä päälle ja pois näytön
alaosan kosketuspainikkeilla.
8" värillinen infonäyttö: visuaaliset
opastusviivat ja varoitussymbolit
voidaan kytkeä päälle ja pois
infonäytön asetusvalikossa. Valitse soveltuva asetus kohdassa
Asetukset , I Peruutuskamera .
Infonäyttö 3 119.
Auton räätälöinti 3 125.
Järjestelmän rajoitteet
Takakamera ei ehkä toimi oikein, kun: ● Ympärillä on pimeää.
● Auringonvalo tai toisen auton ajovalot osuvat suoraan kameranlinsseihin.
● Ajettaessa yöaikaan.
● Sää rajoittaa näkyvyyttä, esim. sumu, sade tai lumi.
● Kameran linssit ovat lumen, jään,
loskan, mudan tai lian peitossa.
Puhdista linssi, huuhtele se
vedellä ja pyyhi kuivaksi
pehmeällä liinalla.
● Auto hinaa perävaunua.
● Auton takaosaan on kohdistunut törmäys.
● Tapahtuu äärimmäisiä lämpöti‐ lan vaihteluita.Vikaviestit näkyvät symbolin 9
kanssa infonäytössä ylärivillä.
Takana olevan risteävänliikenteen hälytys
Takakameran 3 220 lisäksi takana
olevan risteävän liikenteen hälytys varoittaa peruutettaessa vasemmalla
tai oikealla olevasta risteävästä liiken‐
teestä. Kun risteävä liikenne tunnis‐
tetaan ja takakamera on aktivoitu,
värilliseen infonäyttöön tulee suunta‐
nuolella varustettu varoituskolmio
K , joka näyttää liikenteen suunnan.
Lisäksi vastaavan puolen kaiutti‐
mesta kuuluu kolme äänimerkkiä.
Ajaminen ja käyttö229Päällekytkentä
Kaistavahti aktivoidaan painamalla
a . Painikkeessa syttyy LED
merkiksi siitä, että järjestelmä on
toiminnassa.
Järjestelmä on toimintavalmis, kun
merkkivalo a mittaristossa tai tuuli‐
lasinäytössä syttyy vihreänä.
Järjestelmää voidaan käyttää
nopeuksissa 60 km/h - 180 km/h kais‐
tamerkintöjen ollessa havaittavissa.
Järjestelmä kääntää kevyesti ohjaus‐
pyörää ja merkkivalo a muuttuu
keltaiseksi, jos auto lähestyy kaista‐
merkintää ilman että suuntavilkkua on
käytetty tähän suuntaan.
Järjestelmä hälyttää vilkuttamalla
merkkivaloa a yhdessä kolmen
merkkiäänen kanssa kyseiseltä
puolelta, jos kaistalta poistutaan
selvästi.
Järjestelmä on toiminnassa vain, kun
kaistamerkintä havaitaan.
Jos järjestelmä havaitsee kaistamer‐
kinnät vain toisella puolella tietä, se
toimii vain tämän puolen osalta.
Kaistavahti havaitsee, että kuljettajan kädet ovat irti ohjauspyörästä. Tällöinkuljettajan tietokeskukseen ponnah‐
taa viesti ja äänimerkki kuuluu niin
kauan kuin kaistavahti havaitsee, että kuljettaja ei pidä kiinni ohjauspyö‐
rästä.Poiskytkentä
Järjestelmä poistetaan käytöstä
painamalla painiketta a, painikkeen
LED-merkkivalo sammuu.
Järjestelmä kytkeytyy pois automaat‐
tisesti, kun perävaunu havaitaan.
Järjestelmän rajoitteet
Järjestelmä ei ehkä toimi oikein, kun: ● Auton nopeus on alueen 60 - 180
km/h ulkopuolella.
● Ajetaan mutkaisilla tai mäkisillä teillä.
● Ajettaessa yöaikaan.
● Sää rajoittaa näkyvyyttä, esim. sumu, sade tai lumi.
● Tuulilasin anturi on peittynyt lumeen, jäähän, mutaan, loskaan
tai likaan tai tuulilasi on vaurioitu‐ nut tai siinä on vieraita esineitä,
esim. tarroja.
● Aurinko paistaa suoraan kame‐ ran linssiin.
● Lähellä edessä olevat autot
● Kaltevat tiet
● Tien reunat