LISÄLÄMMITIN
(tietyissä versioissa/markkina-alueilla)
Tietyissä versioissa on lisäksi olemassa
kuljettajan istuimen alla lisälämmitin,
jonka puhallinta käsitellään painikkeella
F, joka sijaitses ohjainpaneelissa kuva
53.
ERILLINEN
LISÄLÄMMITIN
(tietyissä versioissa/markkina-alueilla)
Ajoneuvo voidaan varustaa, pyynnöstä,
kahdella erillisellä lämmittimellä: yksi
täysin itsenäinen, toinen
ohjelmoitavissa.
AUTOMAATTINEN VERSIO
Lisälämmitin aktivoidaan
automaattitilassa, kun moottori on
käynnistetty ja täyttyvät ulkolämpötilaa
ja moottorin jäähdytysnestettä koskevat
ehdot. Deaktivointi tapahtuu
automaattisesti.
21)
VAROITUS Kun ulkolämpötilat ovat
alhaisia ja laitetta kytkeytyy päälle sen
vuoksi, on tarkistettava, että
polttoaineen määrä ylittää
varapolttoainetason. Päinvastaisessa
tapauksessa laite saattaa lukkiutua
ja on pyydettävä Fiat-palveluverkoston
toimenpide.
OHJELMOITAVA VERSIO
Täysin moottorin toiminnasta erillisellä
lisälämmittimellä voidaan:
❒lämmittää ajoneuvon ohjaamoa
moottori sammutettuna
❒sulattaa lasit;❒lämmittää moottorin jäähdytysneste
ja siten itse moottori ennen
käynnistystä.
Järjestelmä muodostuu seuraavista
osista:
❒öljypoltin veden lämmittämiseksi,
pakoputken äänenvaimentimen
kanssa;
❒öljypoltinta syöttävä
annostelupumppu, joka on liitetty
ajoneuvon polttoainesäiliön
putkistoon;
❒lämmönvaihdin, joka on liitetty
moottorin jäähdytyslaitteiston
putkistoon;
❒ohjausyksikkö, joka on liitetty
ohjaamon lämmitys/
tuuletusjärjestelmään ja joka
mahdollistaa sen automaattisen
toiminnan;
❒elektroninen yksikkö lämmittimeen
integroidun polttimen ohjausta ja
säätöä varten;
❒digitaalinen ajastin kuva 54
lämmittimen manuaalista
käynnistystä tai käynnistyssajan
ohjelmointia varten.
MODEF
53F1A0305
40
AJONEUVON TUNTEMINEN
MITTARITAULUN TUNTEMINEN
Tämä ohjekirjan osio antaa kaikki
tarpeelliset tiedot mittaritaulun
tuntemista, tulkitsemista ja oikeaa
käyttöä varten.AJONEUVON MITTARITAULU JA
OHJAIMET ......................................106
NÄYTTÖ .........................................110
AJOTIETOKONE .............................119
MERKKIVALOT JA VIESTIT .............122
- RIITTÄMÄTÖN JARRUNESTE /
KÄSIJARRU KYTKETTY ..................... 122
- EBD-JÄRJESTELMÄN HÄIRIÖ ......... 123
- TURVATYYNYHÄIRIÖ ....................... 123
- TURVAVÖITÄ EI KYTKETTY .............. 124
- MOOTTORIN JÄÄHDYTYSNESTEEN
LIIAN KORKEA LÄMPÖTILA ............... 125
- RIITTÄMÄTÖN AKUN LATAUSTASO . 125
- RIITTÄMÄTÖN
MOOTTORIÖLJYNPAINE .................... 126
-HUONONTUNUT MOOTTORIÖLJY ... 126
-OVIEN / TAVARATILAN
PUUTTEELLINEN SULKEMINEN ........ 127
- OHJAUSTEHOSTUKSEN HÄIRIÖ .... 127
-ITSESÄÄTYVIEN JOUSITUSTEN
HÄIRIÖ ............................................... 127
- EOBD/RUISKUTUSJÄRJESTELMÄN
HÄIRIÖ ............................................... 129
- ABS:N HÄIRIÖ ................................. 130
-VARAPOLTTOAINEEN MERKKIVALO
............................................................ 130
- HEHKUTULPPIEN
ESILÄMMITYS/HEHKUTULPPIEN
ESILÄMMITYKSEN HÄIRIÖ ................ 131
- VETTÄ
DIESELÖLJYSUODATTIMESSA .......... 131
-HÄIRIÖ AJONEUVON
SUOJAUSJÄRJESTELMÄSSÄ - FIAT
CODE ................................................. 132
- TAKASUMUVALOT ........................... 132
-YLEINEN HÄIRIÖ .............................. 133
-DPF:N (HIUKKASSUODATIN)
PUHDISTUS KÄYNNISSÄ ................... 134-JARRUKENKIEN KULUNEISUUS ...... 135
-DRIVING ADVISOR ........................... 135
- T.P.M.S.-JÄRJESTELMÄ .................. 136
- LÄHIVALOT ...................................... 137
- FOLLOW ME HOME ........................ 137
- VASEN SUUNTAVILKKU ................... 137
- OIKEA SUUNTAVILKKU ................... 138
-ETUSUMUVALOT .............................. 138
- VAKIONOPEUDENSÄÄDIN .............. 138
-NOPEUDENRAJOITIN ....................... 138
- AUTOMAATTISET KAUKOVALOT .... 139
- KAUKOVALOT ................................. 139
-ULKOVALOJEN HÄIRIÖ .................... 140
-JARRUVALOJEN HÄIRIÖ .................. 140
-HÄIRIÖ AUTOMAATTISISSA
KAUKOVALOISSA .............................. 141
-TIELLÄ MAHDOLLISESTI JÄÄTÄ ....... 141
-RAJOITUSNOPEUS YLITETTY .......... 141
-MÄÄRÄAIKAISHUOLTO .................... 141
-DRIVING ADVISOR -JÄRJESTELMÄN
HÄIRIÖ ............................................... 142
-TSR-HÄIRIÖ (TRAFFIC SIGNS
RECOGNITION) .................................. 142
-RAJOITETTU TOIMINTASÄDE ........... 142
-START&STOP-JÄRJESTELMÄN
AKTIVOINTI/DEAKTIVOINTI ................ 143
-START&STOP-JÄRJESTELMÄN
HÄIRIÖ ............................................... 143
107
NOPEUSMITTARI
(nopeuden osoitin)
Osoitin A kuvaa ajoneuvon nopeutta.
KIERROSLUKUMITTARI
Osoitin C ilmoittaa moottorin
kierrosluvun.
VAROITUS Elektronisen ruiskutuksen
ohjausjärjestelmä lukitsee
progressiivisesti polttoaineen
virtauksen, kun moottori on
"ylikierroksilla", aikaansaaden siten
moottorin tehon progressiivisen
menetyksen.
Moottorin käydessä minimikierroksilla,
kierroslukumittari voi osoittaa
vähittäisen tai toistuvan
kierrosnopeuden nousun tapauksesta
riippuen.
Kyseinen käyttäytyminen on
säännönmukaista eikä siitä tarvitse
huolestua, koska se voi tapahtua
esimerkiksi kytkettäessä ilmastointi tai
sähkötuuletin. Kyseisissä tapauksissa
kierrosnopeuden hidas vaihtelu palvelee
myös akun lataustilan säilyttämiseksi.POLTTOAINEMITTARI
Viisari E osoittaa säiliössä olevan
polttoaineen määrän.
E - säiliö tyhjä.
F - säiliö täysi (ks. kuvausta tämän
luvun kappaleessa "Ajoneuvon täyttö").
Osoittimessa oleva merkkivalo syttyy,
kun säiliössä on noin 10-12 litraa
polttoainetta (versioille, joiden
polttoainesäiliö on 90/120 litraa) tai 10
litraa (versioille, joiden polttoainesäiliö
on 60 litraa).
Älä jatka matkaa säiliön ollessa lähes
tyhjä, koska vaarana on katalysaattorin
vahingoittuminen.
VAROITUS Jos viisari asettuu
osoitukseen E merkkivalo vilkkuvana,
tarkoittaa tämä sitä, että järjestelmässä
on toimintahäiriö. Ota tällöin yhteyttä
Fiat-palveluverkostoon järjestelmän
tarkistamiseksi.
VAROITUS Suositellaan, ettei aktivoida
lisälämmitintä Webasto
varapolttoaineen käytön aikana.MOOTTORIN
JÄÄHDYTYSNESTEEN
LÄMPÖTILAMITTARI
Viisari D osoittaa moottorin
jäähdytysnesteen lämpötilan ja aloittaa
toimintansa, kun nesteen lämpötila
ylittää noin 50 °C. Ajoneuvon
normaalikäytössä viisari saattaa siirtyä
eri asentoihin osoitusalueella ajoneuvon
käyttöolosuhteiden mukaan.
C - Moottorin jäähdytysnesteen
alhainen lämpötila.
H - Moottorin jäähdytysnesteen korkea
lämpötila.
Osoittimen merkkivalo (tietyissä
versioissa monitoimisessa näytössä
näkyy lisäksi viesti) ilmoittaa
jäähdytysnesteen lämpötilan liiallisesta
nousemisesta; sammuta tällöin moottori
ja ota yhteyttä Fiat-palveluverkostoon.
20)
MOOTTORIÖLJYN
TASOMITTARI
(tietyissä versioissa/markkina-alueilla)
Mittarin avulla voidaan näyttää
graafisesti moottorissa olevan öljyn
taso.
Kun virta-avain käännetään MAR-
asentoon, näyttö kuva 144 - kuva 145
näyttää moottoriöljyn tason viidellä
tunnuksella, jotka syttyvät/sammvat.
110
MITTARITAULUN TUNTEMINEN
Tunnuksien asteittainen sammuminen
osoittaa öljyn vähenemistä.
Öljypohjan riittävää öljymäärä
osoitetaan 4 tai 5 palavalla tunnuksella.
Jos viides symboli ei syty, sitä ei pidä
pitää häiriönä tai alhaisena öljypohjan
öljytasona.
Mikäli öljytaso on alle edellytetyn
minimitason, näyttö osoittaa öljyn
minimitasoa koskevan erityisviestin ja
tarpeen suorittaa täyttö.VAROITUS Jotta tiedetään oikea
öljymäärä, tarkista kuitenkin aina
tarkistustikussa oleva osoitus (ks.
kappale “Tasojen tarkistus” luvussa
“Huolto ja ylläpito”).
Moottoriöljyn määrää osoittavat
tunnukset häviävät muutaman sekunnin
kuluttua ja:
❒jos määräaikaishuoltotarkastus on
lähellä erääntymistä, näytetään
puuttuva kilometrimäärää yhdessä
syttyvän tunnuksen kanssa näytöllä.
Kun erääntyminen saavutetaan,
näytölle ilmestyy asiaa koskeva
varoitus;
❒tämän jälkeen, jos moottoriöljyn
vaihtoa koskeva erääntyminen on
lähellä, näytölle ilmestyy seuraavaan
öljynvaihtoon puuttuva
kilometrimäärä. Kun erääntyminen
saavutetaan, näytölle ilmestyy asiaa
koskeva varoitus.
VAROITUS
20) Jos moottorin jäähdytysnesteen
lämpötilan viisari asettuu
punaiselle alueelle, sammuta
moottori välittömästi ja ota
yhteyttä Fiat-palveluverkostoon.
144 - Versiot monitoiminäytölläF1A0354
Liv.olio
MAX MIN
145 - Versiot uudelleen konfiguroitavalla monito-
iminäytölläF1A0355
111
Kielen valinta
(Language)
Näytön kieli voidaan asettaa yhdeksi
seuraavista kielistä: italia, saksa,
englanti, espanja, ranska, portugali ja
hollanti.
Aseta haluamasi kieli seuraavasti:
– paina painiketta MODE lyhyellä
painalluksella ja näytössä vilkkuu
aikaisemmin asetettu "kieli".
- paina painiketta
taikka
valinnan suorittamiseksi;
- paina painiketta MODE lyhyellä
painalluksella palataksesi
valikkonäkymään taikka paina pitkällä
painalluksella palataksesi
perusnäkymään ilman tallennuksen
suorittamista.
Vikojen / ilmoitusten
merkkiäänen
äänenvoimakkuuden
säätäminen (Buzzer
volume)
Tämä toiminto mahdollistaa häiriön/
varoituksen merkkiäänen
voimakkuuden säätämisen
(käytettävissä 8 eri tasoa).
Aseta haluamasi äänitaso seuraavasti:– paina painiketta MODE lyhyellä
painalluksella, näytölle ilmestyy
vilkkuvana aiemmin asetettu
äänenvoimakkuuden “taso”;
- paina painiketta
taikka
säädön suorittamiseksi;
- paina painiketta MODE lyhyellä
painalluksella palataksesi
valikkonäkymään taikka paina pitkällä
painalluksella palataksesi
perusnäkymään ilman tallennuksen
suorittamista.
Huolto
Määräaikaishuolto
Tämän toiminnon avulla voidaan näyttää
ilmoitukset, jotka koskevat
määräaikaishuoltotarkastusten
kilometrien erääntymisiä.
Kyseisten ilmoitusten tarkastelemiseksi
toimi seuraavasti:
– paina painiketta MODE lyhyellä
painalluksella ja näytölle ilmestyy
erääntymisaika joko kilometreissä (km)
tai maileissa (mi) aiemman asetuksen
mukaan (ks. kappale “Mittayksiköt”);
– paina painiketta MODE lyhyellä
painalluksella palataksesi
valikkonäkymään taikka paina pitkällä
painalluksella palataksesi
perusnäkymään.Öljyn vaihto
Tämän toiminnon avulla voidaan näyttää
ilmoitukset, jotka koskevat seuraavaan
öljynvaihtoon puuttuvaa
kilometrimäärää.
Kyseisten ilmoitusten tarkastelemiseksi
toimi seuraavasti:
– paina painiketta MODE lyhyellä
painalluksella, näytölle ilmestyy arvio
(ajotavasta riippuen) kilometrimäärästä,
joka puuttuu ennen seuraavaa
öljynvaihtoa;
– paina painiketta MODE lyhyellä
painalluksella palataksesi
valikkonäkymään taikka paina pitkällä
painalluksella palataksesi
perusnäkymään.
119
Huomautus"Määräaikaishuolto-
ohjelma" edellyttää ajoneuvon huollon
suorittamista joka 48 000 km:n (30 000
mi) välein; tämä ilmoitus tulee näkyviin
automaattisesti virta-avaimen ollessa
MAR-asennossa, kun on ajettu 2 000
km (1 240 mi) ja se näytetään uudelleen
joka 200 km:n (124 mi) välein.
Öljynvaihtoa koskevat ilmoitukset
näytetään vastaavalla tavalla.
Näppäimien
jaavulla on
mahdollista näyttää vuorotellen
määräaikaishuollon ja öljynvaihdon
eräpäivät . Alle 200 km:n tapauksessa
ilmoitukset näytetään useammin.
Näytettävä yksikkö on km tai mi
mittayksikön asetuksen mukaan. Kun
määräaikaishuollon (“tarkastuskuponki”)
edellyttämä eräpäivä lähenee,
kääntämällä virta-avain MAR-asentoon,
näytölle ilmestyy kirjoitus “Huolto” ja
sitä seuraa kilometri/mailimäärä, joka
puuttuu ajoneuvon määräaikaishuollon
suorittamiseen. Ota yhteyttä Fiat-
palveluverkostoon, joka huolehtii
"määräaikaishuolto-ohjelman"
edellyttämien toimenpiteiden lisäksi
kyseisen ilmoituksen nollaamisesta
(reset).HuomautusKun öljynvaihdon eräpäivä
lähenee, käännettäessä virta-avain
MAR-asentoon, näytölle ilmestyy
kyseinen erityisviesti. Jatkettaessa
ajamista näissä olosuhteissa moottorin
suorituskyky heikkenee. Kun
saavutetaan eräpäivä, näytölle ilmestyy
erityisviesti ja samalla syttyy merkkivalo
yhdessä merkkivalonkanssa.
Ota yhteyttä Fiat-palveluverkostoon.
Matkustajan puoleisten
etuturvatyynyn ja
rintakehää suojaavan
sivuturvatyynyn (side
bag) aktivoiminen/
deaktivoiminen
(Passenger side bag)
(tietyissä versioissa/markkina-alueilla)
Tämän toiminnon avulla voidaan
aktivoida/deaktivoida matkustajan
puoleinen turvatyyny.
Toimi seuraavasti :
❒paina painiketta MODE ja, kun
näytölle on ilmestynyt viesti (Bag
pass: Off) (deaktivoiminti) tai viesti
(Bag pass: On) (aktvointi) painamalla
painikkeita
ja, paina
uudelleen painiketta MODE;
❒näyttöön tulee näkyviin vahvistuksen
pyyntöviesti.❒painamalla painikkeita
tai
valitse (Yes) (vahvistaaksesi
aktivointi/deaktivointi) taikka (No)
(peruuttaaksesi);
❒paina painiketta MODE lyhyesti,
näkyviin tulee valittu vahvistusviesti ja
palaat valikkonäkymään, tai paina
painiketta pitkään palataksesi
perusnäkymään tallentamatta
asetuksia.
Huomiovalot (D.R.L.)
(tietyissä versioissa/markkina-alueilla)
Tämän toiminnon avulla voidaan
aktivoida/deaktivoida huomiovalot.
Tämän toiminnon aktivointia taikka
deaktivointia varten toimi seuraavasti:
❒paina painiketta MODE lyhyellä
painalluksella. Näytölle ilmestyy
alavalikko;
❒paina painiketta MODE lyhyellä
painalluksella. Näytölle ilmestyy
vilkkuvana "On" tai "Off" aiemmasta
asetuksesta riippuen;
❒paina painiketta
taikka
valinnan suorittamiseksi;
120
MITTARITAULUN TUNTEMINEN
Näytön merkkivalot Mitä tarkoittaa Toimenpide
punainenRIITTÄMÄTÖN MOOTTORIÖLJYNPAINE
Kun virta-avain viedään asentoon MAR, digitaalinen merkkivalo syttyy,
mutta sen on sammuttava heti moottorin käynnistyttyä.
Merkkivalo syttyy kiinteänä yhdessä näytölle ilmestyvän viestin kanssa,
kun järjestelmä havaitsee moottoriöljyn riittämättömän paineen.
22)
HUONONTUNUT MOOTTORIÖLJY
(vain versioille Multijet, joissa on DPF)
Merkkivalo syttyy vilkkuvana yhdessä näytölle ilmestyvän viestin kanssa
(tietyissä versioissa/markkina-alueilla), kun järjestelmä havaitsee
moottoriöljyn laadun heikkenemisen.
Kyseisen merkkivalon syttyminen vilkkuvana ei osoita ajoneuvossa olevaa
vikaa, vaan se ilmoittaa kuljettajalle, että ajoneuvon normaali käyttö on
aikaansaanut tarpeen vaihtaa moottoriöljy. Jos öljyä ei vaihdeta, kun
saavutetaan heikkenemisen toinen aste, mittaritauluun syttyy myös
merkkivalo
ja moottorin toiminta rajoitetaan 3000 kierrokseen/
minuutissa.
Jos öljyä ei vieläkään vaihdeta, kun saavutetaan heikkenemisen kolmas
aste, vahingoittumisen välttämiseksi moottori rajoitetaan arvoon 1500
kierrosta/minuutissa.Ota yhteyttä Fiat-
palveluverkostoon
mahdollisimman pian.
96) 97)
Muista, että moottoriöljyn
laatua heikentävät
seuraavat tilanteet:
– ajoneuvoa käytetään
pääsääntöisesti
kaupungissa ja tämän
vuoksi
dieselhiukkassuodatin
regeneroidaan useammin
– ajoneuvoa käytetään
lyhyillä matkoilla, joiden
vuoksi moottori ei saavuta
käyntilämpötilaa
– regenerointiprosessi
keskeytetään toistuvasti ja
DPF:n merkkivalon
syttyminen osoittaa
keskeytykset
128
MITTARITAULUN TUNTEMINEN
HUOMIO
94) Jos merkkivaloei syty, kun virta-avain viedään asentoon MAR, tai se jää palamaan ajon aikana (yhdessä näytölle
ilmestyvän viestin kanssa), pitojärjestelmässä on mahdollisesti jokin häiriö; kyseisessä tapauksessa turvatyynyt tai
esikiristimet eivät ehkä aktivoidu onnettomuuden sattuessa, tai harvemmin, ne voivat aktivoitua virheellisesti. Ennen
jatkamista ota yhteyttä Fiat-palveluverkostoon järjestelmän välitöntä tarkistusta varten.
95) Merkkivalon
häiriö osoitetaan vilkkuvalla merkkivalollatai, version mukaan, näytölle ilmestyvällä kiinteällä
kuvakkeella
. Tällöin merkkivaloei välttämättä ilmoita mahdollisia pitojärjestelmien häiriöitä. Ennen jatkamista
ota yhteyttä Fiat-palveluverkostoon järjestelmän välitöntä tarkistusta varten.
96) Kun merkkivalo
syttyy, huonontunut moottoriöljy on vaihdettava mahdollisimman pian, ei koskaan yli 500 km:n
kuluttua merkkivalon ensimmäisestä syttymisestä. Yllä kuvattujen tietojen noudattamatta jättäminen voi aiheuttaa
vakavia vahinkoja moottorille sekä mitätöidä takuun. Muistutamme, että tämän merkkivalon syttyminen ei liity
moottorissa olevaan öljynmäärään, ja siten sen vilkkuessa ei ole tarpeen lisätä moottoriin uutta öljyä.
97) Jos vilkkuva merkkivalo
jää palamaan ajon aikana, ota yhteyttä Fiat-palveluverkostoon.
130
MITTARITAULUN TUNTEMINEN
VAROITUS
22) Jos merkkivalosyttyy ajon aikana, pysäytä moottori välittömästi ja ota yhteyttä Fiat-palveluverkostoon.